keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

111

T-sairaalan ideakilpailuun saapui satayksitoista ehdotusta, mikä on paljon odotettua enemmän . Jury tekee päätöksensä toukokuun aikana*, mutta jo pikaisen katselmuksen jälkeen uskallan sanoa, että kilpailu on täyttänyt tarkoituksensa – T-sairaalan uusiin osiin saadaan ensiluokkaisia tiloihin paikkasidonnaisesti suunniteltuja teoksia. Oikein hyvältä näyttää.

Kilpailun edetessä kohti toista kierrosta myös muihin sairaalaan hankittaviin teoksiin liittyvät suunnitelmat tarkentuvat. Taidekokoelman kokoaminen on kuin kuva-arvoitusta ratkaisisi: kun osat alkavat löytää paikkojaan, kokonaisuus hahmottuu nopeasti ja aikaisemmin tuntematon ratkaisu vaikuttaa ilmiselvältä. Tällä hetkellä ratkaisu on hautumisvaiheessa ja jotkin kohdat alkavat näyttää tunnistettavilta.

Blogi on ollut nyt kevätkaudella kovin hiljainen, johtuen lähinnä käynnissä olleesta kilpailusta ja taidekoordinaattorin keskittymisestä muihin töihinsä. Yritän jatkossa raportoida useammin hankkeen etenemisestä.

*kilpailuohjelman mukaan 1. kierros piti ratkaista 15.5 mennessä, mutta aikatauluongelmat ovat siirtäneet jurytystä.