torstai 19. elokuuta 2010

Julkisesta taiteesta - lue tämä kirja


Miten julkista taidetta hankitaan? Mitä tapahtuu ennen taidehankkeita, niiden aikana ja niien jälkeen?

Sain kesän aikana luettua Laura Uimosen Aalto-yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun tekemän väitöskirja Taidetta suunnitteluun - Taidehankkeet ja taidetoiveet suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa.




Uimosen tutkimus käsittelee lähinnä kaupunkitilaan sijoittuvien taidehankkeita ja on siten hiukan sivussa tästä T-sairaalan taidehankkeesta. Taidehankkeiden takana toimivat organisaatiot ja hankkeisiin kohdistetut toiveet ovat kuitenkin niin samankaltaisia, että Uimosen kirja on hyödyllistä luettavaa kaikesta julkisesta taiteesta kiinnostuneille. Siis häpeämättömästi suosittelen kirjaan perehtymistä.

Kirjan painos on tietääkseni loppumassa, mutta sen pitäisi ilmestyä syksyn aikana ilmaisena elektronisena painoksena Taideteollisen korkeakoulun verkkosivuille (todennäköisesti tähän osoitteeseen: Taik kirjakauppa, sähköiset julkaisut).